Taiteilija Kyyhkysen maalaama "Pororaito"
Paavo Hautalan porojen korvamerkkiKuolajärven kylä Paavo Hautalan porojen korvamerkki

Tervetuloa tutustumaan rajan taakse jääneeseen, muistorikkaaseen sallalaisten kotipaikkaan! Kuolajärven kylä oli vanha ja kaunis asuinpaikka noin 27 kilometriä nykyisestä Sallan raja-asemasta itään, sijoittuen Kuolajärven Ala- ja Keskijärven sekä Aapajärven rannoille, joiden yhteispituus on noin 18 kilometriä.

Kylä muodostui neljästä osasta:
Ylipäästä, Mikkolanniemestä, Keskiniemestä ja Alapäästä.
Lisäksi Kuolajokivarressa oli kaksi Jukolan tilaa. 

Kuolajärven kylässä oli 1930-luvulla noin 50 taloa ja nelisensataa asukasta.
Sodan alueluovutuksissa kylä jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle.
Nykyisin se on merkitty venäläisiin karttoihin Kairalan kyläksi ja asutusta on nykyisin vain entisessä Keskiniemessä, jonka läpi kulkee tie Kantalahteen.

Kuolajärven kylää ei pidä sekoittaa Kuolajärven pitäjään tai sen kirkonkylään.
Kuolajärvi siis oli sekä koko pitäjän, että yhden siellä sijainneen kylän nimi.

Kuolajärven pitäjän nimi muuttui Sallaksi vuonna 1936.
Nykyisin, kun menneitä muisteltaessa sanotaan ´Kuolajärvellä´,
tarkoitetaan usein koko pitäjää.
 
Kylästä puhuttaessa sanontatapa on yleensä ´Kuolajärven kylässä´. 

Alex Kairalan "Kaira-Alexin" kaupan tulitikkuetiketti 30-luvulta Osuusliike Sallan juhlavuosi-etiketti v. 1980 Fredrik Kellokumpu perusti Kemijärvelle ja Sallaan kaupan v. 1906