Päätoimittaja Antti Laakso
KEMIJÄRVI

Hiljattain luin Alapertin alakerrasta kehoituksen kirjoittaa Koillis-kairan asioista,
merkkihenkilöistä tms.
Yllytyshullun taipumuksia omaten "latasin" kauan mielessäni pyörineen isäni sedän,
alias Hyötkä - vainaan vaikutuksesta.
Hyötkä oli todella "värikäs" ihminen. Tarvittaisiin vähintäin Antti Laakson pännän
käyttötaito jotta asia tulisi oikeamielisesti esille.

Jos juttu sopii lehteesi, niin sille varmaan antaisi "vauhtia" valokuva nykyisestä
Matti Leskelän talosta Kursussa.
Siihen kartanoon näet Hyötkän "huoltolaitos" aikoinaan sijoittui. Tämän julkitulollahan
ei ole kiirettä. Tarkoitan, jos vaikka Hannu Laakso ajaa Kursun ohi niin pysähtyisi
Ol. Sallan Kursunpuolen pikkumyymälän ( - sahanperän myymälä ) kohdalla ja siitä
vaikka kauko-objektilla yltäisikin po. kohteen ikuistamaan.

Rovaniemi 31.01. 1977

Terveisin
Arvid Leskelä

Tällä omistuskirjoituksella saatettuna sain dokumentin käsiini, jonka jäljempänä voitte lukea.
Kirjoitus on alkuperäisasussaan, joitakin syntymäaikoja olen lisännyt, jokusen pilkun ja pisteen,
sekä lukemista kenties selkeyttävän jäsentelyn.
En tiedä, julkaistiinko dokumenttia koskaan lehdissä, mutta kuten kirjoittaja mainitsee ylhäällä
" julkitulollahan ei ole kiirettä ", tässä tapauksessa se ehkä kesti 24 v.

Yrittelen liittää kuvia Hyötkän pytingin paikasta, sekä Jaakontalonniemestä, mikäli niitä käsiini saan.
Dokumentin perään olen ajatellut lisätä pätkiä edesmenneen Lempi Hämäläisen viimeisestä haastattelusta jonka
Ville Tapio ja Veijo Korpela tekivät 18. - 19.6. 2000

Kari Korpela

KURSUN HYÖTKÄ JA HÄNEN HUOLTOLAITOKSENSA

Kursun järven pohjoisin niemi oli nimeltään Jaakontalon niemi.
Hoppulan - Kujalan taloryhmistä niemeen johti niemen kuja.
Kujan kahta puolta johdetut pystöaidat olivat vain sen verran erossa toisistaa, että vaivoin kärrynpyörät
sopivat kulkemaan. Jos hiukankaan poikkesi raiteilta, kärrynrumpu vastasi aidan tukiseipääseen,
usein katkaisten sen. Jokakeväinen työ oli mm. aitojen korjaus.
- Kujan niemenpuoleisessa päässä oli kolme aittaa; Leskelän aitta, Hyötkän vilja-aitta ja samoin
Hyötkän vaateaitta.
Niemen nokan puolella oli Jaakontalo. Niemen tyvellä, juuri kokalmus- ja Myllylahtien perien tasolla
oli umpikartano. Talon oli aikoinaan Leskeläis- vainaa perustanut.
Jälemmin talon jakautuessa sitä oli laajennettu kahden talouden asumisen puitteisiin.
Nurkittain olivat asuinrakennukset siten, että Jussin pirttipytinki sijaitsi etelän puolella ja Hyötkän
pirttirustinki idän puolella. Niitä vastapäätä, siis pohjois puolella pihapiiriä Leskelän
navettahökötys ja lännen puolella pihaa Hyötkän navettapytinki.

Piha lienee ollut joskus peltoa. Sen hiekkainen multa oli tasaiseksi tallaantunut ja kasvoi pientä
päivänkakkaraa kauttaaltaan. Suorakulmaisena ristinä halkoivat pihan polut molemmista
asuinrakennuksista karjasuojien ovelle. Polut olivat uraantuneet säännöllisiksi tummahtaviksi kaukaloiksi.
Kesämaassa niitä oli miellyttävä tepsutella paljasjaloin. Kaikesta huomasi, että polkujen
muotoutumiseen oli ratkaisevasti vaikuttanut yksipohjaisten saapaskenkien litistävä mutta samalla
muodon antama kuluminen.

Itä - länsisuuntaisella polulla varsin usein nähtiin kulkevan ryhdikkään, hame-reijyasuisen kulkijan.
Outo tapaaja kyllä vähän havahtui kulkijan tavatessaan. Naismaisesta pukeutumisesta huolimatta
kulkijan kasvoja peitti tuuhea ja tumma parta.
Tarkennus osoitti kysymyksessä olevan Ite - Hyötkä ! ( s. 01.01. 1844 k. 09.01. 1916 )

Miten lieneekään, syntymässä oli jokatapauksessa sattunut jonkinlainen erehdys. Leskeläisen
Marian synnyttämistä viidestä pojasta yksi, uudenvuoden päivänä 1844 syntynyt kasteessa Erkki
nimen saanut, oli geeneiltään toiseen sukupuoleen kuuluva.
Jo varhain hän osoitti olevansa kiinnostunut vain naisellisista asioista. Miesten töihin hän ei halunnut kajota.
Vaatetuksen suhteen ei millään suostunut pukeutumaan kuin miehet. Hän käytti hameita, reijyjä
huivia ja shaaleja. Eikä hän tätä asennettaan millään tavalla häpeillyt, ainakaan kotipiirissä ollessaan.
Pikemminkin päin vastoin, tunsi ylpeyttä pukiessaan punaiseen hameeseen, siniseen ryijyyn
ja harmaaseen huiviin. Tykkäsi häntä puhuteltavan Ester - Mariaksi.

Miesten vaatteet hän suostui pukemaan kun joutui johonkin matkustamaan. hän nimittäin
kävi miltei joka talvi, sen ajan tavan mukaan, kauppamatkalla Kemissä tai Rovaniemellä.
Syksyllä 1915 pidettiin Pajarin pirtissä isonjaon alkukokousta. ( so. Komission verollepanon
ehdotuskokous ) Tämän kirjoittaja muistaa varsin elävästi, kuinka Hyötkä miesten pukimet
päällä kyyhötti hyvin arkana ovensuuloukossa...

Omaleimaisesta ja -laatuisesti esiintyvvä sukupuolisuus ei ollut kuitenkaan Erkistä tehnyt
taloudellisessa mielessä tarmotonta.. Päin vastoin hän oli erittäin tarmokas talousihminen.
Niinpä hän oli hakkauttanut äsken mainitut pirtti - ja navettapytingit suurista petäjistä omatoimisesti.
Ottanut peltoa useita hehtaareja sekä raivauttanut luonnonniittyjä kymmeniä ladon- ja suovanaloja.
Yli kymmenpäinen lehmälauma, nuorta karjaa, pari-kolmikymmenpäinen lammaskatras ja hevospari
kuuluivat Hyötkän elantoon.

Lukija varmaan alkaa ihmetellä, miten tuollaisella "vaimoihmisellä" oli mahdollista ylläpitää
moista taloutta Ja mikä oli se voima, joka pani yksinäisen, omalla tavallaan poikkeavan ihmisen
uhrautumaan olosuhteisiin katsoen suuren luokan maatalousyrityksen perustamiseen ja ylläpitämiseen?

Jo lapsesta lähtien Hyötkä oli omannut erittäin sosiaalisen luonteen laadun. Niihin aikoihin, siis
viime vuosisadan puolivälin paikkeilla, elettiin täällä pohjoisessa, syrjäisellä maaseudulla,
varsin ankeita aikoja. Ihmisen luontainen lisääntyminen oli kohtalaisen ripeää.
" Ponniaisiakin " ns. isättömiä lapsia tuppasi syntymään melkoisesti. Sosiaaliturvan puuttuessa
nimenomaan yksinäiset äidit joutuivat olemaan toisten armoilla. Lapsuusvuosinaan Hyötkällä
oli lähinnä näitä isättömiä kolttupäällisiä " voileipäkavereina " lukuisia. Näin alkaneesta
kanssakäymissuhteesta muotoutui ajan oloon se " perhe " jonka puitteissa Hyötkä elämäntyönsä suoritti.

Hyötkän isä Erkki, Juhonpoika Leskelä ( s. 14.04. 1813 k. 02.01. 1857 ) oli Kursun kanta-asukkaan
Kuhmitsan jälkikasvua. Kantaisä näissä maisemissa lienee ollut Olli Kurtsulainen.
Kylän nimikin lienee peräisin näistä nimistä

Isän kuollessa 02.01. 1857 oli Hyötkä vasta 13- vuotias. Nuori poika jo tällöin tarttui tomerasti navettatöihin
Vartuttuaan ja saatuaan puolet Leskelän tilasta haltuunsa, hän ryhtyi omatoimisesti toteuttamaan sitä
rakennusohjelmaa, josta aikaisemmin on kerrottu. Toista puolikasta tässä "umpikartanosysteemissä"
omisti ja viljeli vanhempi veljensä Johan ( s. 01.04. 1842 k. 19.01. 1905 ). Jussiksi häntä sitten kutsuttiin,
myöhemmin " pännämieheksi ". Hän oli juuri se mies joka kouluja käymättömänä,
kemijärveläisten tuttaviensa kautta kirjallisuutta hankkineena itseopiskeli niin,
että omasi paitsi erittäin kauniin käsialan, myös " lakimiehen " tiedot ja taidon.
Jussista kirjoittaminen kuuluu kuitenkin erikseen. Nythän kertoillaan vain Ite - Hyötkästä.
Hyötkä taas oli luku- ja kirjoitustaidoton. Siitä syystä hnen kohdalleen onkin kirkonkirjoihin merkitty
"HYÖTKÄ" vähätaitoinen.
Viimeksimainitulla sanalla tarkoitettanee myös henkisesti jälkeen jäänyttä.
Mutta Hyötkän kohdalla tällainen lausuma on luettava merkitsijälle tuntemattomaan persoonaan..

On aivan selvää, ettei hamepäällinen nuorukainen kyennyt yksin alkamaan monitahoista maatilatalouden pitoa.
Voidaan sanoa, että Hyötkä oli synnynnäinen johtaja-tyyppi ha tarkka talousasiansa hoitaja.
Hän kokosi asukkaikseen useimmiten "ruokapalkalla" itselleen ja lapsilleen elantoa tarvitsevat "ponniaisäidit".
Heistä Hyötkä sai karjanhoitajat, pirttipuolen piiat ja taitavasti valitsi parhaimmista, tahtoo sanoa siisteimmistä,
emäntäpiian. Emäntäpiika oli Hyötkän oikea käsi esim. puhtaan voin valmistuksessa kauppakuntoon,
ruokavarojen varastoimisessa, kankaiden kudonnassa jne.. Miespuolinen työvoima taas
muodostui tavallisimmin myös ruokapalkalla ja siten, että Hyötkä majoitti jopa useampiakin avun
tarpeessa olevia perheitä. Niitten miespuoliset jäsenet hoitivat kylvö- ja korjuutyöt, sillä ohraa ja ruistakin
viljeltiin oman perheen tarpeiksi, samoin perunaa. Puun hankinnasta huolehtiminen, heinän korjuu jne.
lankesi miesväen harteille. Näistä miespuolisista "parhaimman" Hyötkä aina valitsi " Isänärengiksi ".
Jos näin ei ollut mahdollista, hän palkkasi jonkun tuntemansa etumieheksi. Pikku - Aapu oli usein
isäntärengin asemassa, mutta muitakin ehti olemaan.

Monta yksityistä äitiä lapsineen sekä leskimiesperhettä huollettavineen kuin myös lukuisia perheitä
saivat suojan ja toimeentulon kuuluisassa Hyötkän talossa.
Itse isäntä - emäntä oli aina valmis auttamaan hädässä ja tarpeessa olevia.
Ohi kulkevat ihmiset pitivät Hyötkää pysähtymis- ja yöpymispaikkana. Välitön, ystävällinen
suhtautuminen talon haltijan taholta saattoi tuoda ihmiset läheiseen tuttavuuteen hänen kanssaan.
Mainittakoon, että hän ei ollut "rotuvihaaja", nimittäin myös mustalaiset olivat tervetulleita
samoin, kuin suomalaisetkin. Niinpä joskus talvipakkasilla kymmeniä romaaneja majaili jopa viikkokausia
talossa. Hyötkä oli kuitenkin rehtiydessään tarmokas. Jos vieraat kävivät haitaksi, toimitti Hyötkä heidät
taitavasti taipaleelle. Ei kuitenkaan pannut taipaleelle tyhjin käsin, vaan varusti eväillä;
ainakin sen verran, että pääsette toisehen kylähän.

Hyötkän elinaikana puuttui miltei täysin yhteiskunnan taholta osoitettava huoltoapu.
Sekin vähäinen, mitä huutolaisjärjestelmän muodossa, oli ynseästi ja tahdittomasti kohteeseen suunnattua.
Vaikka Hyötkä huolsi kymmeniä perheitä ja satamäärin ihmisiä avustaen ja tukien heidän toimeentuloaan,
niin hänen talossaan ei kuitenkaan ollut huutolaisia. Kaikki huollettavat saivat luvan "maksaa"
työpanoksellaan talosta saamansa avun. Osa luonnollisesti oli siihen kykenemätön. Toiset taas,
tuntien vastuunsa paitsi itsestään myös lähimmäisistään, työskenteli talon hyväksi varsin ponnekkaasti.
Vaikuttaa kuin olisi ollut johdatus ja paikkakunnan köyhien ihmisten onni, että Hyötkän
erikoislaatuinen rajoittuneisuus toisaalta ja taloudellinen toimeliaisuus sekä tarmokkuus toisaalta olivat
hänen myötään saaneet aikaan erittäin tarpeellisen huoltolaitoksen.

Taloudelliseen vaurauteen pyrkimistä osoittaa sekin kun kylän tilusten verollepanossa Hyötkän tilan
manttaali kohosi suurimmaksi. Perikunnan hallussa ollen Hyötkän pirtti vuokrattiin toimimaan työväen talona.
Ensimmäisen maailman sodan jälkeisenä vuosikymmenenä näet työväenyhdistystoiminta oli täälläkin
päässyt jonkinlaiseen käyntiin. Erikoisesti Muurmannin legioonalaisten palattua yhdistystoiminta
oli vilkasta. Kursun kylän, vieläpä osittain naapurikylienkin nuorison kokoontumis- ja huvipaikkana
Hyötkän pirtti toimi mainiosti.

Hyötkän ja hänen talonsa elämänmenosta, siihen liittyvistä tapahtumista, perheistä, ihmisistä, kauppamatkoista jne.
olisi ainekset melkoiseen "katekismukseen".
Tapaus Hyötkää pyrittiin aikoinaan käsittelemään toisaalta halventavassa-humoristisessa sävyssä ja
toisaalta vakavassa, kunnioittavassa sävyssä.
Viimeksi mainittu on kuitenkin ehdottomasti voittopuolinen, niin oikeudenmukaista hänen
tuttavapiirinsä ehdottomasti oli.

Esimerkkinä kunnioituksesta maisnitsen, että Hyötkän kuoltua tammikuun 09 päivänä 1916, hänen jälkeensä
pidetyissä ravijaisissa oli väkeä Kemijärveltä, Kuusamosta ja Kuolajärveltä useita satoja ihmisiä.
Hautajaisvieraiden ruokintaa varten teurastettiin kellokaslehmä, kuetn siihen aikaan oli tapana emännän
kuoleman johdosta tehdä. Lihasoppa keitettiin suuressa muuripadassa ( velli oli vähän pohjaan palanutta,
minkä allekirjoittanut vielä hyvin kuusivuotiaana ravijaisvieraana mustaa ). Heleä-äänisen suutari-Jaakko Kursun
johdolla veisatun lähtijäisvirren " Mä että täältä erkanen kerran.." loppusäkeiden aikana lakinheilautuksella
merkin saatuaan Aapun Janne lähti talon laukkiruunalla ajamaan Isäntä_Emännän ruumista kohti Sallan männikköä.
Seuranneessa hevosraidossa laskettiin olevan liki sata sani- tai reslarekistä hevoskuntaa.

Osaamatta kertojan lahjoja, olen pyrkinyt sanomaan mahdollisimman rajoitetusti vain sen oleellisimman,
josta selviäisi korkeaan sosiaaliseen turvaan tottuneelle nykyihmiselle se epäitsekäs työ
vähempiosaisten hyväksi, minkä KURSUN HYÖTKÄ aikoinaan suoritti

VIITI HYÖTKÄLÄINEN

Muistelmia Hyötkän aikalaisilta

Kun Hyötkä kuoli 1916, niin Leskelän Ester Maria, Leskelän Matti ja Pekkalan Liisa viemässä ruumista Sallaan, talvella hevosella. Olivat yöpyneet Märkäjärvellä Isolan Reetan talossa, joka oli Hyötkän serkku. Reeta oli kysynyt sisällä, mihinkä se Erkki jäi, niin tulijat olivat vastanneet, että tuonne se jäi rekehen makaamaan.