MINÄ MUISTAN.....

......kuinka punaiseksi maalatun autotallin pieni harmaa sivuovi rämähti seljällen ja sieltä lennähti ulos valkotukkainen naurava ja laulava pikkupoika, perässään kiroileva vilttihattuinen nauravasuinen vanha ukko. Peräkanaa juoksivat ympäri autotallin pihaa, ukko kumiteräsaappaissansa harppoen ja pikkupoika lipposet vikkelissä kintuissa suihkien. Eipä saanut Tapion Essa tälläkään kertaa Harakka-Vikkeä kiinni. Autotallista pihalle olivat Essan ja Harakka-Viken teutarointia tulleet seurailemaan Mertasen Aate, Tapion Valtteri ja Korpi-Olli. Iänkaikkisen Jonssonin perämoottoriresun korjailun välissä oli joskus kiva kattella ja kuunnella kuinka tasallansa olevat yltyivät joskus hippasille.
Ei saanut kiinni ei.... ja kohta raikuikin Koivutörmän talon nurkalla kirkkaalla pojan äänellä laulettu Emma-valssi....oi muistatkos Emma sen kuutamo illan, kun yhdessä.....Tovin sitä ukot kuuntelivat heinäkuisessa tuoksuvassa illassa. Pilkkasivat Essaa huonojalkaisuudesta ja menivät takaisin autotalliin.
Vähän aikaisemmin oli samainen Emma-valssi raikunut tallissa, jota sitten Essan huumori ei ollut mukamas kestänyt ja taasen oli ollut takaa-ajonäytös valmis; "saataran poika kun minä saan sinut kiinni, niin....".
Vikke tiesi, että ei Essa tosissaan edes yrittänyt saada kiinni, mutta se kuului sanomattoman sopimuksen henkeen. Kun Vikelle oli arvatenkin joku, taasen kerran, maksanut paperiviitosen pienestä laulusta ja pitihän se antajankin huvinsa saada.
Antaja, Hartikan Martti tällä kertaa, sulki nauren talliin päin antavan ikkunan ja oli tyytyväinen.

Martti oli niitä pojan isän moneen kertaan kotiinsa raahaamia kyytiläisiä, jotka sitten olivat siellä pirtissä yötäkin. Martilla oli toinen jalka puusta, sodassa se oli kuulemma mennyt ja olipa Martti joskus näyttänyt pistimellä tehtyä olkapäässä olevaa reikääkin, joka olikin ammottava monttu; Perkele, heräsin räjähdyksen jälkeen ja huomasin, että jalka on poissa, reidestä oli revitty. Irrallansa se siinä vieressä pötkötti. Raahauduin istumaan ja nojailin kantoa vasten, niin venäläiset tulivat ja naulasivat minut pistimellä olkapäästä kantoon. Oli kova pakkanen, siinä minä olin aamun ja päivällä seurailin kun korpit nokkivat sitä kinttua. Illalla pimeän turvin omat hakivat sitten pois. Eivät meinanneet oikein eläväksi uskoa, kun pistimen irti vetivät ja ryhtyivät raijaamaan pois
Näitä juttuja Vikke ja Iita, Viken pikkusisko, monesti kuuntelivat ja katsoivat kun jallupullo vajeni.
Elma ja Esteri vuoronperään kävivät moittimassa; älä höpötä lasten kuullen tuommosia. En mhinäääh mitään höpötä oli useasti Martin viimeiset sanat, ennenkuin viina vyöryttii väsyneen ukon uneen, keskelle aseiden rätinää, räjähdyksiä, ihmisten tuskaa ja korppien raakuntaa.
Minä muistan....., toivottavasti on Martin nyt hyvä.

Aurinko oli ehtinyt kierrollaan Tiikkajan Vienon katon päälle, ilmoittaen vanhoille naisille hetken olevan käsillä. Pojan mummo ja Kuja-Reeta istuivat keittiössä avoimen ikkunan ääressä, hörppivät iltakahvia ja kuuntelivat uutisia.Katselivat pojan touhotusta pihalla. Taas on Vikke käynyt Essaa kiusaamassa, kuului mummo sanovan Reetalle, näkyi tuo Hartikan rietas antavan sille taas vitosen.
Mitä se sinä siitä, antaa pojan laulaa kantautui Reetan vastaus vaimeana pojan korviin, voi herran jeetari sentään, kyllä tänne maalimaan mölyä mahtuu.
Aurinko leijui punaisessa harsossa Nälkämän yllä. Tasalassa Lukkarisen Kallen lehmät pitivät yllä vasikkaperän elämää ja sahalta kuului raamien vienoinen jytke.
Kaikelle tuolle elämälle Viken sydän oli auki. Kirkkaat silmät selkosen selällään poika haisteli ja kuunteli ja vihdoin aikansa aprikoituaan kiljaisi,.......nyt.....minä muistan.....ja säntäsi juoksuun, niinkuin pikkupoikien on tapana ollut...aina.