PAAVO Ensimäisen maailmansodan jälkeen, kun muuttoaalto oli eteläst pohjoiseen, täällä olevien suurten tukkitöiden vuoksi. Saapui tuolta Lapinlahden pitäjästä eräs Paavo niminen papparainen, asettuen asumaan tänne kotikyläni kankahille. Menipä naimisiinkin toisen kylän tytön kanssa. Sittemmin Paavo rakenti mökin tuohon harjun laitaan jossa on lampi lähellä. Heille syntyi poika ja tyttö, vaan kävi niin ikävästi, että vaimo kuoli. Se ei Paavoa lannistanut vaan otti uuden vaimon täältä kotikylästäni Kursusta. Näin Paavo asuskeli siinä mökissään, hankkipa pari lehmää ja hevosen. Koska hän oli kätevä käsistään vielä hyvä hirrestä rakentaja oli hänellä aina töitä. Samoihin aikoihin tuli Suomussalmelta joku Aapo niminen mies veljensä myötä ja nämätki asettui tähän kylään, menivät naimisiin tuolta erään talon tyttöjen kans. Siitä lähtiki sekin suku kasvamaan. Aikain päästä möiki Paavo mökkinsä tuolle Aapolle josta kehitty ajan myötä kelloseppä. Myytyään mökkinsä Paavo meni ja rakensi uuden mökin tuonne vaaran kupeeseen, jonne oli kesällä venematkaa jonkin verran. Paavo teki kaikki rakennukset koska oli karjaa sekä omaisuutta muutakin kertynyt aikain saatossa. Paavo kun aloitti rakennustyön syksyllä, niin olivat huoneet asuttavina seuraavana kesänä. Niin alkoikin muutto sehän oli heti juhannuksen jälkeen. Tavarat pantiin veneeseen josta soutaen kotirantaan siitä oli vielä kävelymatkaa noin ?? kilometriä kotia. Kylän ja Paavon talon välillä on yksi joenniska mentävä yli, siitä ei meinannut lehmä mennä yli. Sitä sai passata jos mihin malliin, väylässä ei ollut vettä ehkä metrin verran. Paavo riisui housut ja kahlas napaa myöten pitäen köyvestä lehmää eikä vieläkään suostunut, jolloin Paavolla nousi aatami, säntäs; tulet porkule, riipas lujasti lehmää jolloin lehmä lenti riipan raappaa jokeen, niin oppi kulkemaan. Toinen lehmä tulikin sitten sovinnolla, kun näki miten toinen meni. Niin meni Paavo myötä möykkynyyn ja olikin rauhallinen asua, ei ollut myötäänsä joku juoru ämmi mäkättämässä. Ainahan siellä pistäytyi jokunen kulkia vaan sehän olikin mukava kun joku kävi sai vaihtaa kuulumisia sekä tietoa mitä kuuluu kylille. Mikäpä siellä oli asuissa luonnon rauhassa oli järvi lähellä sekä mettän riistaa aivan yllin kyllin. Järvestä sai kalaa ja metästä riistaa senkun vain otti. Niinpä jatkui elämä vaaran talossa, pottuja kasvatettiin ja tekipä Paavo peltoakin, jossa kasvatti ohraa sekä salvoi riihen jossa voi puida viljan Sehän oli talo ainaski. Talo sijaitsi korkean vaaran päällä sinne ei pakkanen yltänyt. Tila oli perustettu valtion maalle josta se myöhemmin lohkaistiin omaksi tilaksi. Näin siitä muotostui itsenäinen tila. Kun oli asuttu joitakin vuosia saapui eräänä kesänä maatalous neuvoja ohjaamaan Paavoa käytännön maatalouteen. Aikansa siinä keskusteltiin eikä päästy missään asiassa yksimielisyyteen sanoi Huilaja, joka oli neuvojan nimi; taitan tästä lähteä, koska sopua ei tule. Tähän Paavo oli sanonut; mene vain ja huilaa vaikka helvettiin. Samana kesänä pyyti poliisi (Huossa) kaloja siitä Paavon kotijärvestä (Arojärvi), saapuessaan eräänä päivänä kokemaan pyytyksiään poiketen Paavon luokse. Tervehdittyään Paavon, Paavo oli vastannut; joo, joo. Poliisin pyytäessä hohtimia lainaksi, koska hänen vanhan venelosan pohjaan oli ilmennyt nauloja, ettei revi verkkoja. Paavo oli sanonut; en anna kisko vaikka hampailla. Eikä ollut antanut. Kun Paavo vanheni myi hän talonsa samaiselle kellosepälle (Kemppaisen Aapolle), jolle oli myynyt entisenki. Paavolla oli kolme vaimoa elämänsä varrella. Tällä hetkellä on tuo Paavon paikka autio, siellä ei asu ketään. Tuuli vain puissa soittelee, kuukkelit ja oravat puissa hyppelee, muuten erämaan rauha on silmiin pistävä. Poissa on Paavon henget, lentäneet sinne missä paluuta ei ole. Muutamia tarinoita Paavon edesottamuksista. Erään kerran, se oli talviaikaa, Paavohiihtää tuota Vasikkaperälle menevää tietä pieni koulutyttö mukana. Paavo oli kauppareissulla ja tyttö tuli koulusta. Siinä tien varressa oli mökki ja mökissä tosi vihainen pieni koiran loppi. Koira oli ottanut Paavon kiusatakseen. Siinä sohivat aikansa kunnes Paavo karjasee; perkeleen perseeseenkö meijän nyt piti joutua. Viimein pääsivät eroon. Eräänä kesänä, se oli sitä aikaa kun asuttiin tuossa kankaalla (harjulla) olevassa mökissä. Oli heinäkuuta ja tuossa salmessa ei ollut vielä siltaa, piti veneellä kulkea yli. Paavo lähti käymään kaupassa eikä ollut venettä, Paavo huutaa, vaan ei sattunut kukaan kuulemaan, koska ylimääräinen väki oli heinäntevossa. Silloin Paavo riisui vaatteet, pani ne päänsä yläosaan kiinni ja ui yli tuonne Eljaksen rantaan, josta pääsi tuonne Ullen kauppaan nätisti. Ei se ollut Paavo mikään saamaton asian kohdalla.