Välillä pontikkaa

Kieltolaki joka oli voimassa vuotesta 1919 - 1932, olikin touhua sen asian tiimoilta melkoisesti. Nehän kertoili olleen viinan vapaata vuotta 1919, vaan viinakaupan olleen Kemissä saakka, josta sitten olivat hakeneet, senhän tietää jokainen, toi niin paljon kerralla kuin sielu sieti ja äyrissä oli varaa.. Vaan kieltolain aikana keitettiin ponua ja sitä saikin melkein joka kylässä, sitäoaitsi pirtua tuotiin alkujaan Näsöstä ja myöhemmin Virosta.
Sitä ponua keitti joka kynnelle kykeni ja pollari juoksi paita märkänä ponumiesten perässä. Tämäkin kylä oli kuulu ponukylä, vaan kaikissa kylissä sitä viinaa keitettiin.
Sanotaanhan sitä kirjassakin,; voi sitä maata jossa ei ole viinaa, ei siellä ole leipääkään. Nythän on viina vapaata, sitä Oskari ja Matti saa ja jää sitä myös Antillekin saataville.
Kunhan on rahaa, niin juomaa löytyy.
Tuota ponua tulikin jo ensi hätään, kasvatetaan välillä leipääkin, että pysyy turpa suuruksessa.

Kaljat Mikkeliksi

Tuolla Kujalan perällä oli renkipojat tehneet kiljua, panneet sen käymään sontatunkiolle, jossa oli lämmin paikka. Pitihän lääkettä olla, koska tanssit piti olla pyhänä ja oli vielä Juhlapyhä.
Mutta asia ei sujunutkaan miten piti, talossa oli sika naapurissa ja naapurissa toinen, löysivät kalja-astian ja joivat sen suihinsa.
Talonväki huomas miten siat on noin iloisella päällä, menivät tarkastamaan ja huomasivat, nethän on juoneet poikain kaljan ja siitä olivat tulleet iloiseksi.
Kyllä poikia oli harmittanut, kun joivat juhlajuoman. Ei auttanut muu kuin ostaa tyyristä ponua, että tansseihin kehtas mennä.

Pikaponua

Olipa ollut enempi kuin hoppu parilla sällillä silloin pontikka-aikana, asia oli tällä tavalla.
Niemen perällä eräässä talossa oli kaksi poikaa ja heille oli tullut ponun tuska, mutta koska oli talviaika eikä metsässä voinut keittää, miettivät aikansa ja hoksivat; keitetään yöllä tuolla navetassa, niin kukaan ei saa tietää. Kun kotoväki illalla pani nukkumaan , lähtivät pojat kylille.
Vaan eipäs; menivätkin navettaan, tyhjensivät navetassa olevan ison vesipadan, kaatoivat rankin siihen ja yön pimeinä tunteina laskivat sen pontikaksi.
Sitten kova siivous, pesseet paikat puhtaaksi ja panneet padan vettä täyteen, sekä peittäneet jälkensä hyvin. Ei ollut talonväki tiennyt mitään, että näinki on tapahtunut.

Ja päivä paistoi

Ja linnu lauloi keskellä kesäistä päivää, kuden ainaski kesällä.
Olipa tuonpuolen isännät päättäneet, että täräytetään ponua, koska jano pakkaa tulemaan. Huomasivat, että tuossa Salmenkankaan laijalla on sopiva hete jossa voi asian toimittaa.
Oli völjätty iso rautapata paikalle sekä haalattu rankkisaavit korennolla kantaen ja sittenpä olikin vehkeet kasassa, ei muuta kuin töihin käsiksi.
Miehiä oli vissiinki 6-7, jotenka melkoinen oli porukka ja asiaan tulikin mutta, kun ponua alkoi tippua, eivät malttaneetkaan pitää kieltä kurissa, vaan alkoivat maistelemaan ja sehän äkey päähän. Alkoi pulina ja pärpätys täyttää Salmenkangasta ja olipa joku laulaa luikaissutki. No senhän oli kuullut joku emäntä joka oli lehtiä riipimässä siin lähellä. Saatto sanan toiselle ja vielä eteenkinpäin, sehän mölinä kuului jo isommasti.
Silloin lähti joku vikkeläkinttuinen juoksemaan kynttä kantta pollarille sanaa viemään.
Kun pollari tuli kaverinsa kans, särkyi isopata ja saavit tuuskan nuuskaksi, kenen lieki olleet?
Yksi isäntä otti homman nimiinsä ja sille tuli sakkoa kuin lampaan kusirakkoa.
Mutta ei hätää, tuolla Myllyojan varressa höyrys toinen ponupaikka, josta ei puhuttu mitään.
Eihän tästä kylästä ponu loppunu ja kyllä kai juoppo konstit hoksii, ei se siitä ole kiinni.

Sahtia suolattuna, kiitos !

Sattui sitä ryyppymiehillekki joskus kolttosia. Niemen isännät olivat menneet heinän tekoon tuonne Korkeantörmän niityille, niitä oli monta talollista yhtäaikaa, sekä väkeä paljon.
Olivat isännät huomanneet, jospa tehtäis kalja, tyhjentäneet suuren piimäleilin ja pommanneet sen täyteen sekä jokitörmälle käymään.
Tulipa lauantaipäivä ja lähtö kotia kylpemään. Saavuttuaan kosken niskaan, olivat kantaneet sen leilin kankaalle ja tökänneet keskelle tietä ja alkaneet juomaan.
Muu väki kylläkin meni kotia, vaan isännät olivat jääneet juomaan.
Meitä poijan koltiaisia meni käymään kylillä kylvyn päätyttyä ja emännät jäivät oottelee mihin isännät katos, kun ei tulleet saunomaan. Lähettiin kattelee ja kun tultiin kankaalle niin huomattiin miten leili seiso keskellä tietä ja ukot nukkuu tien kahta puolta.
Otettiin mottiin kaljaa ja maisteltiin, olipa väkevää, tämä kyllä menee kulmaan jos kovin paljon juo.
Päätettiin, selviätte senkin kutkut. Haettiin jostaki päksästä suoloja ja suolattiin se kalja.
Aamupuoleen olivat heränneet ja taasen alko juonti, mutta sehän olikin maistunut suolalle eikä voinut juota.
Olivat päättäneet, emännät sen takaset tämän teki.
Panivat yhten miehen hakemaan maantien varresta ponua, viiten litran pänttäri mukaan ja siellähän oli vaikka olis vesipasalla hakenut. Ei ponu loppunut kylästä, sitä sai kunhan oli tuohta mukana.

Kaksi kärpästä

Hyvä, kun tuli kaksi, kolmatta siihen ei tarvittu, asiahan oli tällä tavalla: Oli syyskuun alkupuoli ja eräällä isännällä sattui tulemaan jano, siis jano yllätti. Koska oli tehnyt kesän raskaasti töitä, piti laukaista hermoja välillä.
Otti ja osti sokeria säkillisen sekä jästiä melkoisen hivakan, soutaa riipas veneellä tuonne Peräjärven laitamille ja pani rankin happanemaan. Käski vävyn mennä hakkaamaan tervaksia siihen lähelle missä rankit happani.
Vävy teki miten oli käsky, hakkas tervakset, kaivoi haudan sekä latoi puut siihen kuden asiaan kuului.
Lähtivät sitten isäntä ja vävy tervan polttoon, evästä sekä kahvia kontti täyteen, koska piti yöki valvoa.
Vävy pani tervahaudan palamaan ja isäntä rankin kiehumaan, näin tuli kaksi asiaa kerralla kuntoon.

Karhu ponun keitossa !

Kertasellaan mökin Ollille ja hänen velimiehelle oli käynyt ohrasesti.
Olivat menneet syysyöksi keittämään ponua vaarain yli, tuohon jossa nykyisin kulkee Isohalmeen maantie.
Koska oli syksyinen yö ja pimeä kuin mikäkin, vaan heille oli tullut äkkilähtö siitä keittopaikalta, kkoska karhu oli tullut osingolle. Siinä lähellä vaaran laidassa oli Uulan niitty ja lato johon pantiin heiniä. Olipa pitänyt juosta ja kiikkua laton katolle, sekä ototella useita tunteja koska karhu oli häipynyt.
Viimein karhu olikin lähtenyt ja pojat pääsi pälkähästä. Ei ollut karhu uskaltanut koskea tehtaaseen koska siinä oli tule ja karhu pelkää yleensä tulta.
Mutta omasta eestään oli mennyt keitot sillä ukkelilla joka oli tällänyt rankin happanemaan, tuolla Salmivaaralla, siellä lähellä olevaan Ukerovaaran laitaan.
Koska oli kesälämpimän aika, oli rankki käynyt hyvin ja sen tuoksu levinnyt karhun sieraimiin.
Niinpä olikin äijä tullut ja juonut rankin suihinsa, no sehän olikin äimähtänyt päähän ja siitäkös oli pappa tullut laulutuurille. Oli ottanut kovan metelin, repinyt puita ja karahkoja ison alan. Sitä oli naurismaata tullut eri käskyllä. Ei tohtinut ukkeli mennä kaveriksi, eikä olekaan hyvä mennä.
Karhu jos saa kiinni tulee paska housuihin ja äitiä ikävä,.... on se sellainen velikulta, moni se on saanut loimeensa joutuessaan karhun kanssa sylirysyyn. Se on karhu melkoisen viisas ventteli

Nämä tarinat ovat Ilmari Leskelän muistiinmerkitsemiä
ja Pitkospuut kirjasesta poimittuja lyhyitä erikoisia.