Olipa Kerran

Noilla sanoilla alkaa jokin satu ja myöskin tositapaus. Tässä kertomuksessa on kylläkin tosi kysymyksessä. Mitä kertoivat sen myöskin pääsin itse näkemään, alku juontaa vuoden 1909 aikaa, miten tyhjäkin voi nyhjäistä, kun sattuu kohde mistä voi ottaa kiinni oikeen kaksin käsin.
Eikä siihen tarvita mitään suora väärää, myöskään ei tarvitse olla kaksinen heppu, kun tuuri lentää myötäsellä senkun ottaa kiinni ja pitää lujasti kiinni niin hyvä tulee, vaikka sanonta kuuluu kellä tuuria on kellä ei sitä tuuria ole kaikille hipastu vaikka miten yrittäis, aina se tahtoo lipua pois käsistä, vaikka miten olis valppaana.
Tapauksella olikin melkoisen mahtavat puitteet, jossa hyvä tuuri oli myötäleellä mukana, sehän oli ollut tuon vuosikymmenen saatossa, kun eräänä talvena oli tulla tohahtanut tänne kylille Hieta-Ollin taloon joku kulkia mistä lieki poikennut, kai summa mutikassa oiveltanut.
Olli istuskelee pirtissä piippu leuka pielessä, kun kulkia tötyy sisään tervehdittyään käy istumaan piisin alla olevalle jakkaralle sekä alkaa selitellä mistä on ja millä asialla liikkuu.
Isäntä pani merkille miehen vaatetus puolen, housut hyvin rikkinäiset samaten pusakka, myöskin kengät hyvin kuluneet, eipä niistä saanut selvää mistä ne oli oikein valmistettu, oliko ne nahkaa vaiko karvaa. Myöskin kinttaat olivat melkoisen olemattomat. Isäntä oli arvellut taitaa hänki olla muutamanlainen rannan kulkia.
Ollin käydessä ulkona hevoselle nakkaamassa heiniä, huomas porstuan perällä kulkian repun, joka oli säkistä tehty, siinä narusta viilekkeet sekä tyhjä voirasia sisällä, oli arvellut köykäiset ovat pojan eväät.
Kun isäntää saapui ulkoa alkoi mies joka sanoi nimekseen Pietari, kysellä olisiko isännällä töitä johon isäntä vastas ainahan niitä töitä löytyy. Pantii huomenna Pietari halon tekoon rantteelle, miestä ruokittiin viikon päivät sekä kylvetettiin joka päivä, touhuttiin miehelle kamppeet päästä kantapäähän myöskin kengät laitettiin uutet, alkoi Pietari näyttää kuden muutki miehet.

Työn syrjään kiinni

Kylän ympärillä oli justiinsa menossa savotta, jossa työnjohtajana oli Kontta-Heikki niminen mies, pitäen pääpaikkana Sammakko lammen rannalla olevaa taloa. Ollilla oli asuntokämppä tuossa Lätävaaran katveessa, josta jalon hän suoritti tukinajoa, vaan oli pula hakkuu miehestä.
Niinpä sitten, kun Pietarikin pääsi työhön käsiksi alkoi hänenki elämä kulkea kute muittenki lotijätkien.
Koska Pietari oli nuori mies kulki hän muiten nuorten tapaan yhteisissä riennoissa, kylän tyttö lapset jotka oli ja onki persoja muualta tulleisiin miehiin, niinpä rakastui erääseen talon tyttöön. Niinhän siinä kävi menivät naimisiin ja lapsiakin tuli, mutta kohtalon sormi puuttui heidän elämäänsä ikävästi vaimon kuoltua.
Siinähän jäi perintöosa talosta, mutta ei Pietari aikaillut ottipa uuten vaimon toisesta talosta.
Tässäki tapauksessa kävi yhtä huonosti vaimo kuoli, taasen oli Pietari leskenä myöskin siitä jäi perinnöksi maat ja mannut.
Eipä antanut Pietari periksi otti kolmannen vaimon ja taasen tuli talontyttö, näin tuli jätkäpojan osalle kolme perintöä noin se käy kun osaa oikeasta narusta nykäistä.
Kertoivat Pietarin olleen kovan aatteen miehen, seuloneen kaikki puolueet elämänsä aikana sitä mukaan, kun omaisuus karttui sitä mukaan kasti muuttui.
Vaan sanontahan kuuluu kellä tuuria on kellä ei, kun hyvä tuuri sattuu talseerata kenestään välittämättä mukkaista tietä näkymättömiin.
Mitä on seurattu ei kaikille ole hyvää tuuria annettu, jos on jollekki kertynyt sylin täyteltä niin toiselle ei ole annettu kuin pikkasen hipoen kolmas onki jo jäänyt vaille minkään moista tuuria.

Tämänkin tarinan kirjasi ylös kirjaseensa
Pitkospuut v. 1986 Ilmari Leskelä

Teksti on alkuperäisasussa

Takaisin Valokuvasivulle.