Riistanhoitoa ja
"metästysmieltä"
30 vuoden kokemuksella
Metsästysseura
Kursun Erä juhli 30 - vuotisjuhlaansa,
seuran ansiokasta merkkipaalua Otson päivänä,
lauantaina 11. lokakuuta.
Päivä ei ollut huonosti valittu,
sillä otsoa eli karhua pidetään eläimistä jaloimpana
ja saaliista halutuimpana.
Juhlakansaa
olikin kehuttavasti koolla
Kursun
kyläkoululle saapui lauantaina väkeä reippaasti
satakunta henkeä,
ja nippa nappa mahtuivat kaikki kuulijat koulun
pienehköön juhlasaliin.
Tilaisuudessa
muisteltiin seuran tapahtumarikasta historiaa ja kuultiin
Sallan riistanhoitoyhdistyksen edustajan, Klaus Loisan
pohdintoja
Lapin riistanhoidon vaiheista ja sen tulevaisuudesta.
Musiikkipuolen
hoiti Lauri Luttinen yhtyeineen.
Antero Myllykankaan ja Kari Alatalon kokoaman
Kursun Erän historiikin luki ensimmäistä kertaa
yleisön kuultavaksi
seuran sihteeri Orvokki Laitinen.
Kaikkein
ansioituneimmat jäsenet palkittiin mitalein ja seuran
viirein.
Kukituksen sai myöskin seuran eteen paljon työtä
tehnyt naisjaosto.
Hyvään juhlaan kuuluu, ettei juhlakansan tyhjin vatsoin
kotiin tarvitse tarvitse palata,
siitä pitivät naisjaoston emännät huolen.
Jokavuotisten hirvipeijaisten maittavat käristykset
kakkukahveineen katosivat
250 nälkäiseen suuhun.
Kursussa
ollaan koirankasvatuksen konkareita
Suomessa
on noin 4000 metsästysseuraa, joista aktiivisia on noin
3000.
Vuodesta 1973 toiminut Kursun Erä kuuluu varsin
ansiokkaasti aktiivisten ryhmään.
Kursun
Erä on kuuluista kokeneista metsästyskoirien
kasvattajistaan.
Seurassa on Klaus Loisan mukaan panostettu
koirankasvatukseen ja
kenneljaoston toimintaan.
Moni seuran koira on päässyt mitalin makuun
ja onpahan muuan kaksoisvalion arvokin irronnut.
-Laatuliha kaadetaan koiran avulla, muistuttaa Loisa.
Toki se kaikkein tärkein tarkoitus metsästys- ja
kalastusseuran
toiminnalla on tietenkin riistanhoitotyössä.
Tulevaisuuden
kairankävijöitä?
Vaikka
Suomikin on kulkenut ajassa jo niin paljon eteenpäin,
että nuoriso ei tunnista enää karhua hirvestä,
näyttävät asiat kuitenkin olevan toisin täällä
Lapissa,
kiitos takapajuisuuden ja lukuisien
riistanhoitoyhdistysten toiminnan.
Nuoret ovat edelleen kiinnostuneet metsästyksestä ja
kalastuksesta
eikä ukkoutuminen ole ajankohtaista.
Tuohan se nuorisolle mukavia kokemuksia ja
leivänjatketta pöytään.
Harrastuspohjalta
ponnistaen on metsästyksellä ja kalastuksella hyvä
tulevaisuus
pohjolan perukoilla, sillä Loisan mukaan
kaupallinen metsästys ei sovi Lapin karuun luontoon.
-Vaikka riistaa onkin
yleensä kohtuullisesti,
riistakannat vaihtelevat vuosittain paljon,
eikä karu luonto anna riistaa yhtä paljon kuin etelän
monilajiset metsät, sanoi Loisa.
Näin siis uutisoi Kari
Käkilehto ja
paikallislehti KOTIKYMPPI, Kursun tapahtumista.
|